Mainitsemani Aurora (ja muut Universal Blue -perheen distrot) seuraa ns. immutable-mallia joka käytännössä tarkoittaa sitä, että järjestelmän päivitykset hoituvat erittäin idioottivarmasti ja käytännössä käyttäjän ei tarvitse välittää niistä lainkaan. Järjestelmäpäivitykset asentuvat taustalla itsestään ja järjestelmä päivittyy saumattomasti seuraavan rebootin aikana, ja jos päivityksestä koituu jotain ongelmia, niin se pitää pari edellistä versiota tallella ja niihin voi vaihtaa käynnistyksen yhteydessä GRUBissa. Nuo GRUBista löytyvät vanhat versiot ovat siis kaikkien järjestelmäpakettien vanhempi versio, ei pelkästään kernelin niinkuin perinteisissä distrossa.

Työpöytäsovellukset noissa tulevat Flatpakin kautta ja päivittyvät muusta järjestelmästä erillään.

Työpöytäympäristöistä pidän KDE:ta ylivoimaisesti parhaana vaihtoehtona Windowsiin tottuneille, koska Cinnamon on jäänyt kehityksessä pahasti jälkeen. Nähdäkseni Cinnamonia suositellaan lähinnä inertian pohjalta, koska silloin 2013 paikkeilla kun Cinnamon oli uusi, KDE oli vielä versiossa 4 ja vuotta myöhemmin julkaistu KDE 5 paini pitkään kasvukipujen kanssa, ja Cinnamon oli oikeasti hiotuin “Windows-tyylinen” työpöytäympäristö. Sittemmin KDE on kuitenkin projektina ryhdistäytynyt ja on nykyään ylivoimaisesti Cinnamonia hiotumpi.